Talvisia kuulumisia hirsirakentamisen jännittävästä maailmasta

23.02.2021

Talvisia kuulumisia hirsirakentamisen jännittävästä maailmasta

Tule katsomaan mitä Kotowoodin projekteille kuuluu näin talven keskellä. Pakkanen puree ja lunta tuiskuttaa, mutta se ei menoa haittaa!

Meillä on tällä hetkellä käynnissä useampikin mielenkiintoinen uudisrakennuskohde, joista kaikista pisimmällä on Espoon Mäkkylässä sijaitseva Sotaviskaalintien paritalo. Kyseinen kohde on enää pientä loppusilausta vaille valmis, jonka jälkeen kohde onkin jo valmis luovutettavaksi asiakkaiden käyttöön. Yrityksen toimitusjohtajana toimiva Henrik Pylvänen kertoo asiasta hieman tarkemmin alta löytyvällä videolla.

Samalla vieraillaan myös Mäkkylän Sotarovastintiellä, jonne valmistuu parhaillaan kolme paritaloa sekä yksi erillinen omakotitalo. Viime näkemältä maisemat ovat muuttuneet aikalailla, sillä perustusten päälle on ilmestynyt upeita hirsirakennelmia. Ulkopuolelta talot näyttävätkin jo aikalailla valmiilta. C-talossa ollaan myös sisätilojen suhteen varsin pitkällä, kun timpurit laittavat eristeitä ja kipsilevyä seinään, jonka jälkeen maalari pääseekin jo viimeistelemään työn.

Katso video Kotowoodin talven kuulumisista

 

Pääsemme myös kurkistamaan paritalojen ääntä eristävän väliseinärakenteen toimintaan. Väliseinän keskiössä toimii jämäkkä metallirankainen runko ja jäykistekehä. Kun tähän lisätään molemmin puolin päälle villat, ilmarako, tavallinen kipsilevy sekä erikoiskova kipsilevy, voi olla varma että suuremmatkaan asumisen kolinat eivät kuulu häiritsevästi naapurin puolelle. Samalla Henrik esittelee myös välipohjassa käytettävää Posi-palkkia, joka on erittäin hyvä ratkaisu tähän tarkoitukseen, koska sen kautta voidaan vetää osa tekniikasta kätevästi piiloon, eikä turhia alaslaskuja tarvitse välttämättä tehdä.

Videon loppupuolella vieraillaan vielä Svanströmintien uudella kohteella, jossa maanrakennustyöt ovat kovassa vauhdissa. Perustan tieltä poistettavaan kallioon on jo porattu valmiiksi reikiä räjäytystöitä varten, mutta emme harmiksi päässeet näyttämään räjäytystä vielä tällä videolla. Videon kuvaushetkellä maata täytyi vielä valmistella ennen varsinaista räjäytystä. Joka tapauksessa tontille nousee kaksi upeaa paritaloa, jotka ovat herättäneet jo nyt valtaisaa kiinnostusta. Tässäkin kohteessa edetään kovaa vauhtia eteenpäin, eikä aikaakaan kun perustusten päälle nousee hirsikehikkoa!

Lisätietoja näistä ja muista kohteistamme löydät verkkosivustomme kohteet -sivulta. 

Liity Kotowoodin uutiskirjeen tilaajaksi

Jos olet kiinnostunut yrityksemme toiminnasta tai haluat saada lisätietoa tulevista kohteistamme, niin sinun kannattaa ehdottomasti liittyä uutiskirjeemme tilaajaksi. Kotowoodin uutiskirjeen vastaanottajana saat kiinnostavia uutisia Kotowoodin toiminnasta, hirsitalorakentamisen maailmasta sekä ennakkotietoa uusista kohteistamme.

Tilaa uutiskirje nyt! 

 

Kotowood 2024 | Rekisteriseloste | Powered by Bautomo